Mistä koiran eroahdistus johtuu?

 

Koirat ovat ihanteellisia seuraeläimiä. Meitä viehättää koirien tapa sitoutua omistajaansa voimakkaasti. Koirat ottavat meidät ilolla vastaan, kun palaamme töistä kotiin. Ne tarjoutuvat paijattavaksi ja pysyttelevät läheisyydessämme. Tämä koirissa esiintyvä sitoutumiskäyttäytyminen on hellyttävää, mutta samalla myös syy koirien, eroahdistukselle.

Stressaantumisen taustalla on koiran tarve pitää laumansa yhdessä. Tapa periytyy koiran luonnossa eläviltä esi-isiltä.  Erityisen voimakkaana yhdessäolon tarve esiintyy pennuilla, jotka joutuvat erilleen emostaan. Erilleen joutuessaan pennut ulisevat, kunnes pääsevät jälleen emänsä seuraan.

Luovutusikäisellä nuorella pennulla sosiaalinen kohde vaihtuu emästä perheenjäseniin, kun pentu tuodaan uuteen kotiin. Perheenjäsenten perään haikailu kehittyy eroahdistukseksi, ellei pentu totu pitämään yksinolohetkiään elämäänsä kuuluvina normaaleina tapahtumina.

Koiran eroahdistus iskee pahimmin jatkuvaan seuraan tottuneille

Eroahdistuksen suurimman riskiryhmän muodostavat koirat, joita ei ole opetettu olemaan yksin. Nämä koirat ovat kasvaneet perheissä, joissa on aina ollut kotona koiralle seuraa ympäri vuorokauden.. Kun muuttuneen perhetilanteen takia koira jätetäänkin harjoittelematta yksin kotiin, ahdistuu tämä tilanteesta.

Ympäristön ja elämäntilanteiden muutoksilla on suuri vaikutus herkkien koirien hyvinvointiin ja turvallisuudentunteeseen. Pitkä mökillä vietetty kesäloma on koirallekin lomaa, mutta paluu arkeen saattaa tapahtua liian äkillisesti. Paluu kaupunkiasuntoon ja yksinjääminen työpäiväksi voi olla jatkuvaan yhdessä oloon tottuneelle koiralle liian iso muutos. Myös muut suuret muutokset perheessä kuten erotilanteet, perheen jäsenen kuolema tai koiran traumaattiset kokemukset (ukkonen ym.) yksin ollessaan voivat johtaa koiran eroahdistukseen.

Koiran eroahdistusoireet vaihtelevat ulvomisesta tuhoamiseen

Tyypillisiä eroahdistuneen koiran oireita ovat ylenpalttinen haukkuminen tai ulvominen, joka alkaa melko pian omistajan poistumisen jälkeen. Tämä ulvominen pohjautuu susien tapaan pitää yhteyttä lauman muihin jäseniin. Eroahdistuneen koiran ylenmääräinen ääntely tai ulvominen tapahtuu  vain koiran ollessa yksin.

Koiran eroahdistus: esineet, joissa on voimakas omistajan tuoksu, ovat eroahdistuneelle koiralle erityisen mieluisia.

Eroahdistusoireet vaihtelevat yksilöittäin. Osa koirista on yliaktiivisia ja osa masentuu. Yliaktiiviset koirat tuhoavat usein paikkoja (ovien raapiminen, ikkunalaudoilla juoksentelu) pyrkiessään omistajiensa perään, kun taas masentuneisuuteen taipuvaiset koirat järsivät omistajille kuuluvia tavaroita (kaukosäädin, kengät ym.), joissa on voimakas omistajien tuoksu.

Eroahdistus ilmenee myös fyysisinä oireina. Eroahdistus lisää suoliston toimintaa saattaen aiheuttaa tahatonta tarpeiden sisälle tekoa. Usein tämä vahinkojen tekeminen tapahtuu pian omistajien poistuttua.

Koiran eroahdistus: ahdistuskäyttäytymiseen liittyviä oireita koiralla, joita esiintyy pelkästään koiran ollessa erossa perheenjäsenistään.

Eroahdistuksen etenee aaltoliikkeen tavoin. Ahdistus on voimakkaimmillaan ensimmäisen puolituntisen aikana jonka jälkeen useimpien koirien aktiivisuus laskee matalammaksi. Päivä kuluukin usein niin, että koira välillä havahtuu huomaamaan yksinolonsa ja tällöin koira oirehtii hetken aikaa.

Koirilla on erittäin hyvä ajan taju ja usein eroahdistuneiden koirien aktiivisuus kasvaa omistajien paluuajan lähestyessä. Kun omistajat päivän päätteeksi saapuvat kotiin, on koira ylikorostuneen iloisena ottamassa heitä vastaan.

Koiran eroahdistuksen diagnosointi

Varmista ennen eläinlääkärille menoa, että eläinlääkärilläsi on riittävästi kokemusta koirien käytösongelmien hoidosta. Muussa tapauksessa eläinklinikalla osataan yleensä neuvoa eteenpäin. Vaikeat käytösneuvontapotilaat vaativat eläinlääkäriltä tai ongelmakoirakouluttajalta runsaasti kokemusta käytöshäiriöiden hoidoista.

Eroahdistuksen diagnosointi perustuu koirasi oireiluun. Tätä varten eläinlääkäri yleensä käyttää runsaasti aikaa sinun/perheesi kanssa keskusteluun ongelman taustan selvittämiseksi. Samalla eläinlääkäri tulee varmistaneeksi hoitosuunnitelmaa varten, että teillä on aidosti halua ryhtyä pitkäjänteisyyttä vaativaan eroahdistusterapiaan. Diagnoosin tekemistä helpottaa huomattavasti, jos sinulla on videomateriaalia kuvattuna koirasi yksinoloon liittyen.

Eroahdistuksen diagnosointia varten eläinlääkäri saattaa ottaa virtsa- ja verikokeet koiraltasi. Erityisen tärkeitä ne on ottaa koirilta, jotka virtsaavat sisälle yksin ollessaan. Tutkimuksilla varmistetaan, ettei koirasi sisälle virtsaamisen taustalla ole virtsatietulehdusta, sokeritautia tai muuta sairautta.

Koiran eroahdistuksen hoito ja eroahdistusterapia

Koiran eroahdistuksen hoitaminen perustuu eroahdistusterapiaan. Hoitosuunnitelma tehdään diagnoosin varmistumisen jälkeen. Käytännössä eroahdistusterapia tarkoittaa yksilöllisen käytösneuvontaohjeistuksen tekemisen ja tämän läpikäymiseen perheen kanssa.

Koiran eroahdistus: käytösterapia on pitkäkestoinen prosessi, jota edetään vaiheittain koiran edistymisen ehdoilla. Eläinlääkäristä/ käytösneuvojasta riippuen ohjelman runko voi poiketa kuvatusta.

Hoito-ohjelma aloitetaan yleensä rentoutusharjoituksilla, jossa koiralle ensin luodaan mahdollisimman miellyttävä tilanne. Tätä koiralle mukavaa tilannetta (rentoutusharjoittelu) toistetaan useita kertoja päivässä seuraavien päivien aikana, jotta koiran rentoutumisvasteesta tulisi mahdollisimman vahva. Vasta tämän jälkeen harjoitukseen liitetään koiran läheisyydestä poistuminen (vastaehdollistaminen). Kun rentoutumisvaste on vahva, hyväksyy koira tämän muutaman sekunnin kestoisen erkaantumisen huolettomana. Tätä harjoitusta toistaen ja samalla poistumismatkaa tai kestoa pidentäen (poisherkistäminen) laaditus ohjelman mukaisesti päästään muutamien viikkojen kuluessa tilanteeseen, jossa koira hyväksyy ahdistumatta omistajan poistumisen sen läheisyydestä.

Lue yksityiskohtaiset ohjeet: koiran eroahdistuksen hoito

Mielialalääkitys koiraterapian aikana

 

Toisinaan käyttäytymisterapiaan yhdistetään mielialalääkitys. Lääkityksen lisääminen terapiaan on perusteltua tilanteissa, joissa koira joudutaan jättämään kotiin pitkiksi ajoiksi ennen sen yksinoloon tottumista tai koira on erittäin vaikeasti ahdistunut.

Lääkitys ei ole kuitenkaan käytösterapian korvike. Lääkitys poistaa ainoastaan eroahdistuksen aiheuttamia seurauksia eli oireita, ei taustalla olevaa  syytä.. Lääkitys heikentää lisäksi oppimiskykyä harjoituksissa.

Terapiaan liittyvää lääkitystä annetaan koiralle kunnes sen eroahdistus paranee. Käyttäytymisterapiaa jatketaan edelleen ja lääkitys lopetetaan asteittain vähentäen. Lääkitystä annetaan keskimäärin 3 kuukauden ajan. Yleisimmin käytetty lääke on koirille rekisteröity trisyklisiin masennuslääkkeisiin kuuluva klomipramiini.

Sitruunapantaa ei suositella koiran eroahdistuksen hoitoon.  Sitruunapanta ei poista haukkumisen tarvetta, jonka lisäksi koira tottuu suihkeisiin. Koiraa ei myöskään tule rangaista millään tavalla sen ahdistuksen aikaisesta käyttäytymisestä, rangaistus lisää koiran epävarmuutta entisestään.

 

Koiran eroahdistuksen ennuste

 

Koiran ja perheen edun mukaista on hakea neuvoja käytöshäiriöihin perehtyneeltä eläinlääkäriltä tai koiraterapeutilta. Koiran eroahdistusoireiden taustalla saattaa nimittäin olla sairaus, joka eläinlääkärin on aina poissuljettava ennen terapian aloittamista. Koiran eroahdistuksen hoitoennuste on hyvä, jos perheellä on mahdollisuus sitoutua eroahdistusterapiaan.

Eläinlääkäri Petri Bäcklund

- See more at: http://www.elainlaakariin.fi/koiran-eroahdistus/#sthash.tD8HDEfD.dpuf